There are no breaking news at the moment

Monilla, etenkin vähän iäkkäämmällä väellä on tapana lähettää jouluaiheisia tai muita kortteja varsinkin talvisin. Nykyään monet suosivat sähköisiä terveisiä, mutta postikortit pitävät pintansa. Postikorteissa, kuten muissakin kuva-aiheissa on yleistynyt niiden teettäminen esimerkiksi juuri postikorteiksi, tai vaikka kalentereiksi. 

Omista, itse otetuista kuvista on nykypäivänä helppo teetättää laadukkaita, yksilöllisiä tervehdyksiä ja näitä monet hyödyntävätkin paljon. Miltä kuulostaisi omasta joulukuusesta tai jouluasetelmasta otettu kuva, josta teetetystä kortista nauttisi koko suku? Se on nykyään mahdollista ja vieläpä helppoa, mikset siis itse kokeilisi sellaista? Laadukas ja omaperäinen tervehdys muistetaan pitkään ja jää mieleen. Sellaista kelpaa esitellä vieraille ja muille, eikä se vanhene niin nopeasti, kuin vuosittaiset, massatuotetut vaihtoehdot. 

Ottaako kuvia ulkona?

Kuvien ottaminen ulkona on todella hyvä vaihtoehto. Ulkona on varmasti tilaa ja valotus on yleensä todella hyvä, varsinkin hankea vasten. Toinen vaihtoehto, jouluiset asetelmat tai esimerkiksi runsaat jouluvalot rakennuksen seinällä ovat hyvä korttiaihe. Myös usea hotelli Helsingissä onkin koristellut julkisivunsa hyvin jouluiseksi ja tätä näyttävää kuva-aihetta on mahdollista hyödyntää kortin kuvassa. 

Kauniit ja runsaat jouluvalot voivat olla hyvä korttiaihe, vaikka ne olisivatkin jonkun muun valaistuksesta peräisin. Itse otettu kuva ja idea on tärkein, mutta kannattaa muistaa ottaa kuvia vain julkisessa tilassa, eikä vahingossakaan eksyä toisten pihoihin.

Perhe mukaan korttien kuviin?

Kannattaa tiedustella perheeltä, tai vaikka koko suvulta olisivatko he halukkaita tulemaan yhteiskuvaan, josta voi teettää valokuvia, että ihan kortteja, muille sukulaisille lähetettäväksi. Tällainen idea voi olla monien mielestä hyvä ja saada kannatusta, jolloinka kuvien järjestäminen vaatii hieman aikaa ja vaivaa, mutta onnistuessaan voi lopputulos tuottaa suurta iloa, joka riittää vuosikausiksi eteenpäin!