Kuvapankkiin kuvia kerätessäsi muista olla monipuolinen, jotta sinulla on paljon erilaisia kuvia eri käyttötarkoituksia varten. Kuvapankkeihin kerätään usein erilaisia kuvia, joista poimitaan aiheisiin sopivia kuvia ja käytetään niitä. Esimerkiksi kuvituskuvat ”Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen” ovat yleensä kuvapankkikuvia, joita on ollut valmiina ja käytetään, kun siihen on mahdollisuus.

Oli sitten kyseessä ilotulitus, keilaaminen tai veneen talvisäilytys telakalla, usein käytetään kuvapankkikuvia, jos esimerkiksi toimittaja ei kerkeä paikalle ajoissa tai kuvia ei ole ollut mahdollista ottaa. Näin lukijoille saadaan näytettyä kuvien avulla miltä tapahtumassa tai paikalla suurinpiirtein on näyttänyt.

Laajenna kuvien maailmaa omien mieltymysten ulkopuolelle

Usein voi käydä niin että kuvaaja saattaa jumiutua ottamaa kuvia vain omien mieltymysten mukaisista aiheista. Kuitenkin laajaan kuvapankkiin tarvitaan myös sellaisia kuvia, joista muut pitävät enemmän kuin sinä. Maailmassa sattuu ja tapahtuu paljon kaikenlaista, myös sellaista mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi ja parhaimmissa kuvapankeissa onkin paljon sellaisia kuvia, joita voi hyödyntää myös näitä varten. Samoista asioista saattaa olla monia eri versioita, joissa esimerkiksi värit ovat erilaiset.

Laajenna siis maailmaasi ja ota kuvia monipuolisesti kaikkialta mistä niitä on mahdollista ottaa. Kuvat kannattaa myös mahdollisuuksien mukaan lajitella ja merkitä aiheittain ja aihealueittain. Näin saat helposti käytettyä ja näytettyä asiakkaille mitä kuvia sinulla on käyttää tarpeen mukaan.

Kuvaa sekä ulkona että sisällä

Yksinkertainen asia, mutta monipuolistaa portfoliota huomattavasti on kuvata sekä sisällä että ulkona. Erilaiset säähän ja luontoon liittyvät kuvat voivat olla hyvinkin suosittuja. Usein julkaistaan luontoon liittyvää tietoa esimerkiksi luonnonilmiöihin tai luontoon liittyviin tietoihin liittyen ja silloin esimerkiksi käytetään paljon kuvituskuvia. Näitä kuvia kannattaa siis rohkeasti hyödyntää osana portfoliota.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *